Jonkin aikaa mieleen mahtuu vain yksi ajatus. Tämä on se hetki, jota olen odottanut koko elämäni.
Yhtäkkiä tuntuu oikealta olla hetki hiljaa ja hymyillä.
Ensimmäinen viikko Australiassa on ollut upea, ja varmasti elämäni hektisin ja erikoisin. Kaikki ympärilläni on uutta, ihmisistä ovenkahvoihin. Pysähdyn ihmettelemään maisemia joka kerta kun menen ulos, aurinko nostaa jatkuvasti hymyn kasvoilleni ja au pairin tehtävät pitävät minut kiireisenä aamusta iltaan. Viikkoon on mahtunut rantoja, raikkaita tuulenpuuskia, lämpöä, shoppailua, hyvää ruokaa ja juomaa, asioiden hoitamista, yksi kirjasto, sekä naurua että itkua, grillailua, uusiin ihmisiin tutustumista, mahtava maalaistori, kävelyä naapurustossa, hyttysiä, kärpäsiä, hämähäkkejä, gekko, tutkimustyötä, valokuvia, elokuvailta, päiväretki Ferguson Valleyyn ja valtavasti uuden oppimista. En itse asiassa usko koskaan aikaisemmin kokoneeni yhtä paljon yhden ainoan viikon aikana.
En myöskään ole kokenut vastaavaa mielen ja tunteiden pyörremyrskyä. Päässäni alkaa pyöriä joka kerta kun yritän saada sen sisältöä jonkinlaiseen järjestykseen. Kirjoittaminen tuntui monen päivän ajan ylitsepääsemättömältä tehtävältä, enkä tosiaankaan saa kaikkea tärkeää mahdutettua yhteen tekstiin. No, onneksi minulla on aikaa. Yksi asia kerrallaan.
Tunteista puheen ollen: olen onnellinen. Olen onnellinen jollain sellaisella tasolla, jonka kaltaista en tiennyt olevan olemassa ennen kuin pääsin tuntemaan sen. En voi missään tapauksessa väittää, että olisin päässyt tähän tilanteeseen helposti tai että en ole kohdannut haasteita. Mutta tiedän jo nyt, että tein sen ainoan oikean ratkaisun kun valitsin tämän perheen ja päätin yhdistää Australian ja au pairin elämän toisiinsa.
Tulevaisuus näyttää siis oikein valoisalta. Olen tutkinut Bunburyn kaupunkia ja lähialueita hyvin tuloksin. Tämä alue on matkailijan ja seikkailijan paratiisi. Tuntuu siltä kuin elämä olisi veistänyt tämän paikan juuri minua varten ja tuonut minut tänne juuri oikealla hetkellä. Rakastun Australiaan joka päivä uudelleen ja odotan kiinnostuneena, mitä tulevat viikot tuovat mukanaan.
Tunnen myös olevani todella onnekas. Minulla on mahtava hostperhe, jonka seurassa minulla on hyvä olla. Olen jo viikossa saanut nähdä, kuinka paljon apuni ja läsnäoloni merkitsee ja kuinka paljon minua arvostetaan. Saan joka päivä tehdä jotain, millä on merkitystä, ja se tuntuu uskomattoman hienolta. Jo näin lyhyessä ajassa olen tullut osaksi tätä perhettä, tätä kiireistä ja eläväistä, hyvin erilaisten persoonien ryhmää. Näin ei tapahdu jokaisen au pairin kohdalla, minkä takia olen äärimmäisen kiitollinen.
Kaiken kaikkiaan kaikki on sujunut vielä paremmin kuin odotin. Perheen pienet jäsenet ovat ottaneet minut todella hyvin vastaan, ja yhteys syvenee jokaisen kanssa päivittäin. Alan päästä perille rutiineista ja siitä, missä minua eniten tarvitaan. Nautin ympärilläni hyörivästä hässäkästä ja uusista elämän äänistä.
Viikonloppu on tarjonnut myös mahdollisuuden rentoutumiseen ja ajatusten kunnolliseen järjestämiseen. En ole juurikaan ehtinyt kirjoittaa, mutta minulla on runsaasti ideoita blogia varten. Luvassa on ainakin postaus rantaretkistä, ensimmäisistä kokemuksista Ferguson Valleyssa. ensimmäisiä ajatuksia au pairin tehtävistä ja muista yleisistä tunnelmista. Ensi viikosta on tulossa vauhdikas ja melko vaativa, joten en osaa ennustaa millä tahdilla postauksia putoilee. Hiukan reaaliaikaisempia kuulumia voit kurkkia Instagramissa, josta minut löytää nimellä @loputonromaani
Nyt toivotan hyvää yötä, päivää tai huomenta riippuen siitä missä päin maailmaa juuri sinä oletkaan. Thank you for being here and see you soon!
*** Postauksen kuvat on otettu uuden kotini lähiympäristössä. ***
