Marraskuu ja sen myötä NaNoWriMo ovat ohi. Opin kokemuksen aikana paljon muunmuassa siitä, mikä edistää luovaa työskentelyä ja mikä puolestaan tuhoaa sen. Kuukausi ei mennyt kaikilta osin lähellekään suunnitelmien mukaan, mutta ehkä niin oli tarkoitus. Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen marraskuun saavutuksiin: 10 000 sanaa kuukauden aikana on moninkertaisesti parempi tulos kuin edeltävinä kuukausina. Kirjoitan tarkemman koontipostauksen kokemuksistani lähipäivinä, mutta tänään keskityn joulukuun tavoitteisiin.
Joulukuussa tavoitteeni on...
Kirjoittaa joka päivä. Olen huomannut, että kuulun niihin kirjoittajiin, joille säännöllisyys on äärimmäisen tärkeää. Mitä enemmän vietän aikaa tarinan sisällä sitä paremmin sanat virtaavat. Pysyn paremmin oikeassa tunnelmassa. Yksittäinenkin välipäivä on aiheuttanut hankaluuksia, sillä yksi päivä johtaa helposti useampaan ja taas useampaan, minkä jälkeen kirjoittamisesta on vaikeaa saada uudelleen kiinni.
Kirjoittaa 20 000 sanaa. Olisi todella hienoa rikkoa 50 000 sanan raja vielä tämän vuoden puolella, ja siihen päästäkseni tarvitsen 20 000 sanaa. Se olisi melkoinen repäisy, mutta uskon sen olevan mahdollinen. Motivaatio on ainakin korkealla!
Kirjoittaa vähintään 4 lukua loppuun. Jos pääsen tavoitteeseeni sanamäärän osalta, valmiita lukuja on vuoden lopussa huomattavasti enemmän, mutta haluan olla maltillinen tämän tavoitteen suhteen. Hypin tekstin sisällä tyypillisesti todella paljon, joten on vaikea sanoa mihin joulukuun sanat todella menevät. Katsotaan!
Työstää outlinea eli juonisuunnitelmaa vähintään 60 tuntia kuukauden aikana. Saa nähdä kuinka pitkälle nuo tunnit riittävät. Työtä on paljon, sillä en edes tiedä vielä kaikkia kirjan tapahtumia. Päivityksiä luvassa myöhemmin!
Tehdä enemmän tutkimusta. Näitä aiheita riittääkin novelliksi saakka. Voisin kirjoittaa tästäkin erikseen... joskus.
Lukea 3 kirjaa. Lukujumi ei tahdo talttua millään, mutta aion yrittää silti. Julkaisen kirjablogin puolella postauksen joulukuun ja tammikuun lukemistosta, joten pysykää linjoilla ;)
Aikaisemmista kuukausista oppineena vähensin tavoitteitani huomattavasti, jotta keskittyisin olennaiseen ja välttyisin turhalta stressiltä. Päivitän tilannetta säännöllisesti vähän samaan tyyliin kuin marraskuussa. Seuraavan postauksen julkaisen todennäköisesti 7. päivänä. Nähdään silloin, nauttikaa joulun odotuksesta! <3
Ryhdyin kirjoittamaan tätä postausta alunperin aivan eri tavalla. Jossain vaiheessa päivää huomasin, että homma ei oikein toimi: tekstistä oli tulossa liian hajanainen eikä sen sisältö ollut sellaista kuin oikeasti halusin. Jätin blogin syrjään ja pohdin jonkin aikaa, mitä voisin tehdä asian korjaamiseksi.
Päätin jakaa postauksen aiheen mukaan niin, että käsittelen ensin kirjoittamista ja sen jälkeen muita päivän kulkuun liittyviä aiheita, esimerkiksi inspiraation ja ideoiden lähteitä tai jotain kirjoittamiseen liittyvää kysymystä. Katsotaan, miten tämä lähtee sujumaan.
"Mennäänkö hitaasti vai vielä hitaammin?"
Päivän ongelma: sanat eivät lähteneet virtaamaan millään. Osasin kyllä odottaa hidasta tahtia, koska en onnistunut edellisenä iltana päättämään, mihin kohtauksiin keskityn. Haahuilin aamupäivän edestakaisin eri vaihtoehtojen välillä ja kun lopulta sain jotain päätettyä, sanat juuttuivat jonnekin aivojeni ja näppäimistön väliin. Päivän saldoksi muodostui loppujen lopuksi tällainen:
12:30 - 13:00 -> 50 sanaa
14:30 - 16:00 -> 200 sanaa
18:00 - 19:00 -> 100 sanaa
22:30 - 23:00 - > 50 sanaa
Työstin päivän aikana lukuja 2, 4, 7 ja 8 satunnaisessa järjestyksessä. Aloitettuja kohtauksia kertyi varmasti ainakin kaksinkertainen määrä, mutta en päässyt yhdenkään kanssa alkua pidemmälle. Kohtaukset ovat kyllä mielenkiintoista jokainen: tärkeitä dialogeja, jännitteitä henkilöiden välillä, uusia vihjeitä... En vain pystynyt keskittymään mihinkään, minkä takia en saanut parempia tuloksia. 400 sanaa on kuitenkin parempi kuin ei yhtään.
Inspiraatiosta
Inspiraation lähteitä on lukemattomia, mutta keskityn aluksi "kolmeen suurimpaan" eli kirjallisuuteen, elokuviin/tv-sarjoihin ja musiikkiin. Torstain aikana pohdin erityisesti lukemisen
Lukeminen on todella tärkeä osa kirjoittamisprosessia. Lukeminen esimerkiksi...
auttaa pitämään luovan ajattelun käynnissä paremmin kuin mikään muu inspiraation lähde
auttaa selvittämään, mitä kirjallisuudessa on tehty, miten se on tehty ja mitä voisi vielä tehdä eri tavalla/paremmin
antaa ideoita siitä, minkälaisia kirjoja haluan kirjoittaa ja miksi
ohjaa tarkastelemaan omaa käsikirjoitusta lukijan näkökulmasta
saa innostumaan
hävittää murheet ja huolet
herättää ajatuksia ja tunteita, joita ei muuten tulisi välttämättä käsitelleeksi
Tässä on vain murto-osa siitä, millä tavalla lukeminen edistää kirjoittamista. Jokaisesta kohdasta voisi helposti kirjoittaa erillisen postauksen (ja joistakin varmasti kirjoitankin), enkä voi todellakaan korostaa kirjallisuuden merkitystä liikaa. Tänään jaan joitakin ajatuksia romaaneista, joita luen tällä hetkellä.
Luettavana ovat:
1) Prodigy - Marie Lu
Tämä on young adult dystopiaa ja trilogian toinen osa, joten en puhu siitä kovin yksityiskohtaisesti. Luin ensimmäisen osan (Legend) aikaisemmin tänä vuonna ja pidin siitä valtavasti! Jos kaipaat jännittävää luettavaa, älykkäitä ja mielenkiintoisia henkilöitä, toimintaa ja poliittisia kysymyksiä, suosittelen tarttumaan tähän trilogiaan. Kunhan saan arvion kirjoitettua, otan trilogian uudelleen puheeksi.
2) City of Heavenly Fire - Cassandra Clare
YA-fantasiaa, sarjan päätösosa. Spoilerivaaran takia jätän kommentoinnin tähän: kirjan alku on mahtava! <3 Kuvaukset ovat ehdottomasti Claren vahvuus, vaikka ne toisinaan venyvät aika pitkiksi. Jos kirjailijan tuotanto on vielä tuntematon, ota kohteeksesi City of Bones.
3) Harry Potter ja Feeniksin kilta - J.K.Rowling
Tätä ei tarvitse esitellä, kaikkihan te Potterit tiedätte! ;) Olen lukenut sarjaa uudelleen heinäkuusta lähtien ja tarkastellut erityisesti sitä, minkälainen rakenne tarinassa on sekä yksittäisten kirjojen että koko sarjan tasolla. Toinen piirre, johon olen kiinnittänyt ihailevaa huomiota, on ennakointi. Rowling on uskomattoman taitava viittaamaan tuleviin tapahtumiin ennalta ja sitomaan antamansa vihjeet toisiinsa. Kirjoitan tästä edemmän arvioiden yhteydessä, mutta tässä pari esimerkkiä:
1. Sarja on pullollaan hienovaraisia mainintoja yksityiskohdista, joilla on merkittävä tehtävä lopputuloksen kannalta. Esimerkiksi Voldemortin päiväkirja mainitaan aivan ohimennen jo ennen kuin saamme tietää, että se on Voldemortin päiväkirja (Salaisuuksien kammio). Kyseisen esineen syvin ydin puolestaan selviää Puoliverisessä prinssissä, mikä on erinomainen osoitus kirjailijan lahjakkuudesta: mitä pidemmälle sarjassa mennään sitä tiukemmin hän sitoo ensinäkemältä pieneltä tuntuvia tapahtumia laajoihin juonikaariin - ja tekee sen ilmiömäisen hyvin.
2. Paikat, jotka esitellään ensimmäisen kerran huolettomassa, jopa humoristisessa yhteydessä ja joilla on myöhemmin huomattavasti suurempi rooli juonenkuljetuksessa. Rowling tekee tämän toistuvasti pitkin sarjaa useiden eri sijaintien kanssa. Irveta, Iskunkiertokuja, tarvehuone, Kielletty metsä... Lista jatkuu ja jatkuu.
Voisin puhua loputtomasti siitä, mitä kaikkea kirjoittajat voivat oppia Rowlingilta, mutta jatkan aiheesta toisen kerran. Laitan tulevissa päiväkirjapostauksissa linkit arvioihin, kunhan saan ne ensin kirjoitettua.
Päivän biisi
Tälle päivälle oli todella vaikeaa valita omaa kappaletta, joten jaan sen sijaan yhden tarinan teemabiiseistä. Olen kuunnellut kyseistä kappaletta paljon sen ilmestymisestä lähtien, mutta se sai hiljattain lisämerkitystä. Pyörittelin mielessäni kahta uutta henkilöä, joiden kehittely on vasta alussa. Sitten tuli tämän kappaleen vuoro, ja kun nämä kaksi elementtiä yhdistyivät, mieleeni alkoi virrata uusia ideoita ja uudet henkilöt alkoivat saada huomattavasti selkeämmän muodon.
Perjantai 3.11.2017
Tästä päivästä ei jäänyt paljon kerrottavaa. Sitkeä päänsärky vaivasi koko päivän ja teki työskentelystä todella takkuilevaa. Kirjoitin satunnaisia pätkiä keskenkeräisiin kohtauksiin seuraavasti:
12:00 - 13:00 -> 100 sanaa
16:30 - 17:00 -> 150 sanaa
17:15 - 17:30 -> 60 sanaa
Ei hyvä. Pystyn paljon parempaankin. Olkoon tämä perjantai koko marraskuun huonoin päivä kirjoittamisen osalta!
Ajatuksia minulla sitten olikin runsaasti. Osuin musiikilliseen kultasuoneen, kun löysin tämän kappaleen:
Hurricane - 30 Seconds to Mars, niin. Kappaleen melodia ja rytmi osuu tämän romaanin sävyyn ja tunnelmaan todella hyvin, mutta sanoitus laittoi minussa jotain isoa liikkeelle. En tiedä vielä, mihin lukuun, kohtaukseen tai muuhun kokonaisuuteen biisi lopulta kiinnittyy, mutta kirjan soittolistalle se ehdottomasti pääsi. Tähän palataan vielä!
Mainitsin keskiviikkona, että kuuntelen aina musiikkia, kun kirjoitan. Musiikin avulla valmistaudun kirjoittamiseen ja etsin oikeaa taajuutta, oikeaa sävyä jolla kirjoittaa jokin tietty kohtaus tai luku. Musiikki myös auttaa ymmärtämään henkilöiden tunteita eri tilanteissa, joihin tarina heidät johdattaa. Jos olen esimerkiksi todella hyvällä tuulella ja minun täytyy kirjoittaa emotionaalisesti vaikeaa kohtausta, musiikki on tie oikeaan tunnelmaan. Joillakin artisteilla ja bändeillä on vahvempi vaikutus kuin toisilla, mutta se on toinen aihe se :D
Lopuksi vielä tilannepäivitys kolmannen päivän päättyessä: Sanoja kirjoitettu torstaina: 400
Herään ennen yhdeksää ilman herätyskelloa. Avaan silmät ja näen auringon valon kajastavan parvekkeelta. Äiti on avannut parvekkeen oven, ja kuulen jo osan heräävän kaupungin äänistä. Autot tööttäilevät, meri pauhaa, linnut laulavat, etäältä kuuluu iloista, nopeaa puhetta. Hyvää huomenta, Américas, ihanaa herätä täällä sydämessäsi. Hymyilen ja tunnen uneliaisuuden häviävän innostuneen energian tieltä. On aika nousta ylös.
Aamiaissalissa tajuan, kuinka iso tämä hotelli on. Sali on täpötäynnä porukkaa ja ääntä. Ihmiset vilisevät silmissäni joka puolella, säntäilevät joka suuntaan enemmän tai vähemmän hämmentyneinä. Hetkeen en osaa sanoa yhtään mitään, ihmettelen vain tätä hälinää. Parin metrin välein saa pysähtyä, jotta ei törmää lapseen tai kahvikuppia kantavaan aikuiseen. Pöydät ovat lähellä toisiaan, ja niiden välistä pujottelu vie aikansa. Yritän sanoa äidille jotakin, mutta minun pitää puoliksi huutaa ennen kuin hän saa sanoistani selvää kaiken hyörinän yli. Kun pääsemme ruuan äärelle, tarjonnan runsaus sokaisee emmekä loppujen lopuksi täytä lautasiamme lähellekään täyteen. On mysliä ja muroja ja hedelmiä ja jugurttia ja varmaan kymmentä erilaista leipää ja viittä eri leikkelettä ja juustoja enemmän kuin osaan laskea, vihanneksista puhumattakaan. On perinteiseen kanarilaiseen aamiaiseen kuuluvat herkut: kananmunaa keitettynä, paistettuna, kokkelina ja perunamunakkaana, paistettuja tomaatteja, pekonia, makkaraa ja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa. Kahvia, teetä, vettä ja mehuja. Leivonnaisia en vielä edes katso kahteen kertaan, aivoni eivät pysty rekisteröimään enempää. Minulta pääsee helpottunut huokaus, kun istun pöytään. Sitten naurahdan. Jos joku ei ollut saliin tullessa kunnolla hereillä, niin tämän kokemuksen jälkeen varmasti olisi.
* * *
Yhdentoista aikoihin astumme hotellin takapihalle kirkkaan, sinisen taivaan alle. Kävelemme pihan läpi portille, jonka kautta pääsee suoraan rantakadulle. Jos mereltä ei tuulisi näin voimakkaasti, olisi jo todella kuuma - ja tästä tämä vain kuumenee. Ihana aurinko, ihana lämpö.
Jäämme pitkäksi aikaa ihailemaan merta, joka tervehtii meitä vaahtoisilla aalloillaan. Kuuntelen meren ääntä ja nautin taianomaista tunteesta, jonka se saa aikaan. Siitä kuinka se tuntuu sanovan jotakin, kutsuvan äärelleen ajattelemaan ja rentoutumaan, pyytää unohtamaaan kaiken muun. Keskittymään hetkeen. Aivan kuin sillä olisi vastaus, jota en ole edes tiennyt etsiväni.
Taustalla siintää La Gomera
Tällaisina hetkinä tuntee itsensä pieneksi. Niin kovin pieneksi. Koko maailma on edessäni, takanani, sivuillani. Se syleilee minua ja nostaa minut valtavalla kämmenellään niin korkealle että alkaa huimata ja kysyy:
"Uskallatko hypätä?"
Päivä ei ole vielä puolessakaan, mutta rantakatu on täynnä elämää. Turistit ja paikalliset kahvittelevat tai syövät lounasta ravintoloissa, joita osuu silmään toinen toisensa perään. Kosmetiikkaliikkeissä, matkamuistomyymälöissä ja vaateliikkeissä pyörii kaikenlaisia ja kaikenikäisiä ihmisiä. Surffarit ovat vallanneet suosikkialuuensa, joka alkaa hotellimme kohdalta ja jatkuu pitkään Los Cristianosiin päin mentäessä. Kivikatua reunustavat palmut huojuvat ja kohisevat, merivesi liikuttaa pyöreitä rantakiviä. Vastaantulevilla kasvoilla on hymy, innostunut, odottava, onnellinen hymy. Puheeseen sekoittuu musiikkia ja astioiden kilinää.
Kaikki täällä on niin elossa, niin käsinkosketeltavan elossa. Kaupunki sykkii, aistin sen joka hetki. Elämä on tuulessa, meren tuoksussa, tarjoilijoissa, turisteissa, paikallisissa, lapsissa, lemmikkikoirissa, kauppiaissa jotka houkuttelevat ostajia aktiivisesti, olematta kuitenkaan aggressiivisia. Mitä pidemmälle päivä kuluu, sitä enemmän kadulla tapahtuu. Hiljaisuutta täältä ei löydä, ei yölläkään. Ei mistään. Hotellihuoneeseen kuuluu vähintään meren kohina. Usein myös sekalainen yökerhojen jytke. Silti ihmisisissä on enemmän levollisuutta kuin Suomen autioilla bussipysäkeillä.
Kuinka erilainen paikka tämä onkaan kotiin verrattuna. Jaksan aina ihmetellä tätä tunnelmaa, joka on yhtä aikaa jatkuvassa liikkeessä ja pysähtynyt johonkin jota en osaa nimetä mutta josta pidän niin kovasti.
Kävelemme pitkän matkan rantakatua pitkin ja pysähdymme välillä katsomaan kauppoja. Ostettavaa täältä löytyy liikaakin: mekkoja, bikineitä, kosmetiikkaa, postikortteja, koruja, koriste-esineitä, urheiluvarusteita... Tapaamme myös iäkkään brittipariskunnan, joiden kanssa juttelemme pitkän tovin Teneriffasta, matkustamisesta, kotimaidemme välisistä eroista, koulutuksesta, vaikka mistä. Englanti pulppuaa minusta luonnostaan, eikä äidilläkään huonosti mene. Pariskuntaa on mukava katsella, he ovat onnellisia yhdessä. Tulee lämmin olo. Hymyilen kuin en enää muistaisi muunlaista ilmettä olevankaan. Rakastan Américasin kansainvälisyyttä. Täällä voi tavata eurooppalaisten lisäksi amerikkalaisia ja joskus harvoin aasialaisiakin. Usein se menee vieläpä niin päin, että minuun otetaan kontaktia. Ja siinä sitten jaetaan matkakokemuksia. Mahtavaa.
Auringonlasku on upea, niin kuin aina. Niin kaunis, niin rakkaudellinen. Kuin hyvän ystävän lempeä hymy tai halaus, ihminen jonka seurassa voi olla rauhassa oma itsensä. Tilanteessa kuin tilanteessa.
Aurinko muuttuu hiljalleen kultaiseksi, meri hopeiseksi. Ne ovat jonkin aikaa toistensa vastakohtia, niin eri värisiä, ja kuitenkin niitä ei voisi tässä hetkessä erottaa toisistaan. Rannalla kävelee vielä kaksi ihmistä, he piirtävät yhdessä jotakin hiekkaan, jaloillaan. Välillä erillään ja välillä toisiinsa nojaten. Love birds...
Uuden blogin aloittaminen on aina haaste. Vaikka olen tehnyt tämän jo monta kertaa aikaisemmin, kohtaan tässä vaiheessa joka kerta saman kysymyksen: ensimmäinen postaus on julkaistu, mitä nyt pitäisi tehdä? Kirjoittaisinko jotain itsestäni ja tästä hetkestä, keskittyisinkö tulevaisuuteen vai tekisinkö jotain ihan muuta?
Muutaman päivän pohdiskelun jälkeen päätin kirjoittaa tarkemmin tulevista Australian kuvioista, yleisestä fiiliksestä ja kertoa mitä blogissa on luvassa lähitulevaisuudessa.
Minne siis olen menossa?
Ensimmäinen määränpää Australiassa on rannikkokaupunki Bunbury, jossa minua odottaa viisihenkinen host-perhe ja au pairin elämä. Bunbury sijaitsee Länsi-Australian osavaltiossa 175 kilometriä Perthistä, osavaltion pääkaupungista etelään. Kirjoitan Bunburysta laajemmin myöhemmin, mutta mainittakoon nyt ainakin se, että kaupunki on kuuluisia muunmuassa delfiineistä.
Mikä on au pair?
Suurin osa suomalaisista varmaan tietää tämän, mutta kerrataan homman idea lyhyesti:
Au pair on nuori ihminen, joka asuu ulkomailla isäntäperheen kanssa, huolehtii perheen lapsista ja auttaa jokapäiväisissä kotitöissä. Työnkuva ja työaika vaihtelee, sillä jokainen perhe on erilainen ja kaikilla perheillä on erilaiset tarpeet, mutta pääpiirteittäin au pairin työ pyörii lasten ympärillä. Isäntäperhe tarjoaa au pairille vähintään majoituksen, ruuan ja pienen palkan, mutta pakettiin kuuluu mahdollisesti myös ilmainen nettiyhteys, puhelin/liittymä, kulkuväline (yleensä pyörä ja/tai auto) tai jotain muuta hyödyllistä.
Miltä nyt tuntuu?
Aika moni on jo kysynyt sitä. Mikä fiilis, jännittääkö, pelottaako, oletko innoissasi? Vastaus on joka kerta vähän erilainen ja jotenkin sekava, koska en tiedä miten kaiken pääni sisällä tapahtuvan mahduttaisi muutamaan lauseeseen. Nyt yritän kuitenkin avata sieluani vähän tarkemmin.
Voimakkain tunne on onnellisuus. Sellainen onnellisuus, joka täyttää mielen jokaisen sopukan ja hakkaa kehossa, joka päivä kovempaa. Olen onnellinen siitä, että yksi suurimmista unelmistani toteutuu vuosien odotuksen jälkeen. Olen onnellinen hostperheestäni ja siitä, että saan ihan kohta tavata kolme pientä poikaa. joista tulee uuden elämäni keskus. Olen onnellinen niin monesta asiasta, etten pysty niitä listaamaan.
Olen myös todella innoissani, tietenkin. Pääsen tutustumaan uuteen maahan, kulttuuriin ja elämäntyyliin, mikä on jännittävää ja valtavan inspiroivaa. Pääsen kokemaan ja kokeilemaan uusia asioita, tapaamaan uusia ihmisiä. Saan mahdollisuuden nähdä luontoa, jonka kaltaista en ole tuntenut koskaan aikaisemmin. Edessäni on suuri tuntematon, johon saan mahdollisuuden sukeltaa kokonaisvaltaisesti. Koko elämäni muuttuu, ja se tuntuu todella hyvältä.
Ei tämä kuitenkaan ihan helppoa ole. Suomeen jää paljon rakkaita ihmisiä, esimerkiksi äiti ja isäpuoli <3 Suomeen jää veli, hänen ihana tyttöystävänsä, eno, kummitäti, joukko muita sukulaisia ja paljon mahtavia, ihania ystäviä.
Hyvästien jättö ja näiden ihmisen välittömästä läheisyydestä luopuminen on ehdottomasti vaikein osuus tässä kaikessa. Olemme jakaneet niin paljon, sekä iloa että kyyneleitä. Tiedän, että tulen kaipaamaan heitä kaikkia monta kertaa, välillä varmasti niin kovasti että sattuu. Mutta tiedän myös, että he kaikki kulkevat mukanani kaikkialle, koska he asuvat sydämessäni. Tiedän, että he odottavat minua täällä sitten kun palaan.
Sanotaan, että jostain on luovuttava saadakseen jotain uutta ja että kaikkea ei voi saada tai pitää yhtäaikaa.
Minusta tuntuu, että vasta nyt ymmärrän, mitä se tarkoittaa. Nyt vasta alan käsittää, kuinka paljon erilaisia tunteita menneestä irrottaminen ja uuden vastaanottaminen voi herättää.
Miksi perustin matkablogin?
Matkablogi on sekin yksi uusi, tuntematon alue, jolle olen halunnut astua jo kauan. Haluan haastaa itseäni kirjoittajana ja kokea, millaista on kirjoittaa täysin uusista aiheista. Haluan tallentaa muistoni ja kokemukseni jonnekin ja jakaa australialaisen elämäni perheen, ystävien ja kaikkien muiden kiinnostuneiden kanssa. Toivon, että blogistani on apua myös muille, jotka suunnittelevat au pairiksi ryhtymistä tai Australiaan matkustamista.
Lähitulevaisuudessa on luvassa ainakin...
muutama postaus edelliseltä ulkomaanmatkaltani Kanariansaarille
jotain Australian vuoteen liittyvistä matkajärjestelyistä
laajempi teksti blogin tarkoituksesta ja tulevasta sisällöstä
tunnelmat lähtöpäivänä
jotain muuta?
Tässä kaikki tällä kertaa, nähdään taas parin päivän päästä! Jos mielessäsi on kysymyksiä, toiveita tai mitä tahansa muuta asiaa, jätä minulle kommentti :)
