NaNoWriMo 2017/ Päivät #2 ja #3: "Herran huomaan, oi hevoskotkat!"

Torstai 2.11.2017

Ryhdyin kirjoittamaan tätä postausta alunperin aivan eri tavalla. Jossain vaiheessa päivää huomasin, että homma ei oikein toimi: tekstistä oli tulossa liian hajanainen eikä sen sisältö ollut sellaista kuin oikeasti halusin. Jätin blogin syrjään ja pohdin jonkin aikaa, mitä voisin tehdä asian korjaamiseksi.

Päätin jakaa postauksen aiheen mukaan niin, että käsittelen ensin kirjoittamista ja sen jälkeen muita päivän kulkuun liittyviä aiheita, esimerkiksi inspiraation ja ideoiden lähteitä tai jotain kirjoittamiseen liittyvää kysymystä. Katsotaan, miten tämä lähtee sujumaan.

"Mennäänkö hitaasti vai vielä hitaammin?"

Päivän ongelma: sanat eivät lähteneet virtaamaan millään. Osasin kyllä odottaa hidasta tahtia, koska en onnistunut edellisenä iltana päättämään, mihin kohtauksiin keskityn. Haahuilin aamupäivän edestakaisin eri vaihtoehtojen välillä ja kun lopulta sain jotain päätettyä, sanat juuttuivat jonnekin aivojeni ja näppäimistön väliin. Päivän saldoksi muodostui loppujen lopuksi tällainen:

12:30 - 13:00 -> 50 sanaa

14:30 - 16:00 -> 200 sanaa

18:00 - 19:00 -> 100 sanaa

22:30 - 23:00 - > 50 sanaa

Työstin päivän aikana lukuja 2, 4, 7 ja 8 satunnaisessa järjestyksessä. Aloitettuja kohtauksia kertyi varmasti ainakin kaksinkertainen määrä, mutta en päässyt yhdenkään kanssa alkua pidemmälle. Kohtaukset ovat kyllä mielenkiintoista jokainen: tärkeitä dialogeja, jännitteitä henkilöiden välillä, uusia vihjeitä... En vain pystynyt keskittymään mihinkään, minkä takia en saanut parempia tuloksia. 400 sanaa on kuitenkin parempi kuin ei yhtään.

Inspiraatiosta

Inspiraation lähteitä on lukemattomia, mutta keskityn aluksi "kolmeen suurimpaan" eli kirjallisuuteen, elokuviin/tv-sarjoihin ja musiikkiin. Torstain aikana pohdin erityisesti lukemisen 

Lukeminen on todella tärkeä osa kirjoittamisprosessia. Lukeminen esimerkiksi...

• auttaa pitämään luovan ajattelun käynnissä paremmin kuin mikään muu inspiraation lähde
• auttaa selvittämään, mitä kirjallisuudessa on tehty, miten se on tehty ja mitä voisi vielä tehdä eri tavalla/paremmin
• antaa ideoita siitä, minkälaisia kirjoja haluan kirjoittaa ja miksi
• ohjaa tarkastelemaan omaa käsikirjoitusta lukijan näkökulmasta 
• saa innostumaan
• hävittää murheet ja huolet
• herättää ajatuksia ja tunteita, joita ei muuten tulisi välttämättä käsitelleeksi

Tässä on vain murto-osa siitä, millä tavalla lukeminen edistää kirjoittamista. Jokaisesta kohdasta voisi helposti kirjoittaa erillisen postauksen (ja joistakin varmasti kirjoitankin), enkä voi todellakaan korostaa kirjallisuuden merkitystä liikaa. Tänään jaan joitakin ajatuksia romaaneista, joita luen tällä hetkellä.

Luettavana ovat:

1) Prodigy - Marie Lu

Tämä on young adult dystopiaa ja trilogian toinen osa, joten en puhu siitä kovin yksityiskohtaisesti. Luin ensimmäisen osan (Legend) aikaisemmin tänä vuonna ja pidin siitä valtavasti! Jos kaipaat jännittävää luettavaa, älykkäitä ja mielenkiintoisia henkilöitä, toimintaa ja poliittisia kysymyksiä, suosittelen tarttumaan tähän trilogiaan. Kunhan saan arvion kirjoitettua, otan trilogian uudelleen puheeksi. 

2) City of Heavenly Fire - Cassandra Clare

YA-fantasiaa, sarjan päätösosa. Spoilerivaaran takia jätän kommentoinnin tähän: kirjan alku on mahtava! <3 Kuvaukset ovat ehdottomasti Claren vahvuus, vaikka ne toisinaan venyvät aika pitkiksi. Jos kirjailijan tuotanto on vielä tuntematon, ota kohteeksesi City of Bones.

3) Harry Potter ja Feeniksin kilta - J.K.Rowling

Tätä ei tarvitse esitellä, kaikkihan te Potterit tiedätte! ;) Olen lukenut sarjaa uudelleen heinäkuusta lähtien ja tarkastellut erityisesti sitä, minkälainen rakenne tarinassa on sekä yksittäisten kirjojen että koko sarjan tasolla. Toinen piirre, johon olen kiinnittänyt ihailevaa huomiota, on ennakointi. Rowling on uskomattoman taitava viittaamaan tuleviin tapahtumiin ennalta ja sitomaan antamansa vihjeet toisiinsa. Kirjoitan tästä edemmän arvioiden yhteydessä, mutta tässä pari esimerkkiä: 

1. Sarja on pullollaan hienovaraisia mainintoja yksityiskohdista, joilla on merkittävä tehtävä lopputuloksen kannalta. Esimerkiksi Voldemortin päiväkirja mainitaan aivan ohimennen jo ennen kuin saamme tietää, että se on Voldemortin päiväkirja (Salaisuuksien kammio). Kyseisen esineen syvin ydin puolestaan selviää Puoliverisessä prinssissä, mikä on erinomainen osoitus kirjailijan lahjakkuudesta: mitä pidemmälle sarjassa mennään sitä tiukemmin hän sitoo ensinäkemältä pieneltä tuntuvia tapahtumia laajoihin juonikaariin - ja tekee sen ilmiömäisen hyvin. 

2. Paikat, jotka esitellään ensimmäisen kerran huolettomassa, jopa humoristisessa yhteydessä ja joilla on myöhemmin huomattavasti suurempi rooli juonenkuljetuksessa. Rowling tekee tämän toistuvasti pitkin sarjaa useiden eri sijaintien kanssa. Irveta, Iskunkiertokuja, tarvehuone, Kielletty metsä... Lista jatkuu ja jatkuu. 

Voisin puhua loputtomasti siitä, mitä kaikkea kirjoittajat voivat oppia Rowlingilta, mutta jatkan aiheesta toisen kerran. Laitan tulevissa päiväkirjapostauksissa linkit arvioihin, kunhan saan ne ensin kirjoitettua.

Päivän biisi

Tälle päivälle oli todella vaikeaa valita omaa kappaletta, joten jaan sen sijaan yhden tarinan teemabiiseistä. Olen kuunnellut kyseistä kappaletta paljon sen ilmestymisestä lähtien, mutta se sai hiljattain lisämerkitystä. Pyörittelin mielessäni kahta uutta henkilöä, joiden kehittely on vasta alussa. Sitten tuli tämän kappaleen vuoro, ja kun nämä kaksi elementtiä yhdistyivät, mieleeni alkoi virrata uusia ideoita ja uudet henkilöt alkoivat saada huomattavasti selkeämmän muodon. 

Perjantai 3.11.2017

Tästä päivästä ei jäänyt paljon kerrottavaa. Sitkeä päänsärky vaivasi koko päivän ja teki työskentelystä todella takkuilevaa. Kirjoitin satunnaisia pätkiä keskenkeräisiin kohtauksiin seuraavasti:

12:00 - 13:00 -> 100 sanaa

16:30 - 17:00 -> 150 sanaa

17:15 - 17:30 -> 60 sanaa

Ei hyvä. Pystyn paljon parempaankin. Olkoon tämä perjantai koko marraskuun huonoin päivä kirjoittamisen osalta!

Ajatuksia minulla sitten olikin runsaasti. Osuin musiikilliseen kultasuoneen, kun löysin tämän kappaleen:

Hurricane - 30 Seconds to Mars, niin. Kappaleen melodia ja rytmi osuu tämän romaanin sävyyn ja tunnelmaan todella hyvin, mutta sanoitus laittoi minussa jotain isoa liikkeelle. En tiedä vielä, mihin lukuun, kohtaukseen tai muuhun kokonaisuuteen biisi lopulta kiinnittyy, mutta kirjan soittolistalle se ehdottomasti pääsi. Tähän palataan vielä!

Mainitsin keskiviikkona, että kuuntelen aina musiikkia, kun kirjoitan. Musiikin avulla valmistaudun kirjoittamiseen ja etsin oikeaa taajuutta, oikeaa sävyä jolla kirjoittaa jokin tietty kohtaus tai luku. Musiikki myös auttaa ymmärtämään henkilöiden tunteita eri tilanteissa, joihin tarina heidät johdattaa. Jos olen esimerkiksi todella hyvällä tuulella ja minun täytyy kirjoittaa emotionaalisesti vaikeaa kohtausta, musiikki on tie oikeaan tunnelmaan. Joillakin artisteilla ja bändeillä on vahvempi vaikutus kuin toisilla, mutta se on toinen aihe se :D 

Lopuksi vielä tilannepäivitys kolmannen päivän päättyessä:

Sanoja kirjoitettu torstaina: 400

Sanoja kirjoitettu perjantaina: 310

Sanoja kirjoitettu NaNoWrimon aikana: 1500

Koko käsikirjoituksen sanamäärä: 21 500


Linkki ensimmäiseen päiväkirjapostaukseen:

NaNoWrimo 2017/Päivä #1: Vihdoinkin!

Syksyn suurin seikkailu (ja kuinka se alkoi)

Kun viisi kuukautta sitten julkaisin edellisen postaukseni, minulla ei ollut aavistustakaan kuinka merkittävästi elämäni ja mielenmaisemani sen jälkeen muuttuisivat. Eikä minulla taatusti ollut aikomustakaan olla bloggaamatta näin pitkään, taas. Blogi kuitenkin tarvitsi tuon tauon, jotta se saattoi herätä uudelleen henkiin.

Elämässäni on kaksi osaa, joita voi ehdottomasti sanoa seikkailuiksi: kirjoittajaksi kasvaminen ja Australia. Ensimmäiseksi mainittu on ollut käynnissä pyöreästi 17 vuotta. Tämän blogin oli tarkoitus keskittyä jälkimmäisen jakamiseen, mutta elämä päätti toisin. 

Huhtikuussa Australia ja kirjoittaminen yhdistyivät yllättäen toisiinsa, kun aloin taas työstää romaanikäsikirjoitusta, jota en ollut saanut etenemään moneen vuoteen. Sen jälkeen kävi todella vaikeaksi kirjoittaa toisesta aiheesta mainitsematta toista (edellinen postaukseni Sielun ydin kertoo tästä tarkemmin). Samaan aikaan kuviot Australiassa mutkistuivat ja muuttuivat niin radikaalisti, että kaikki huomioni kiinnittyi siihen hetkeen jossa olin. Bloggaamisesta ei tullut kerta kaikkiaan mitään.

Pohdin tilannetta hartaasti ja päätin laittaa bloggaamisen syrjään ja miettiä rauhassa, miten kaksi hyvin erilaista teemaa voisi yhdistää toisiinsa. Kun minulla oli vapaa-aikaa, keskityin romaanin kirjoittamiseen ja lukemiseen.

Heinäkuussa palasin Suomeen ja mieleni alkoi kirkastua. Minulla oli enemmän aikaa ja energiaa, ja ennen kaikkea rauhaa laittaa ajatukseni järjestykseen. Ymmärsin nopeasti, mikä juuri tämän blogin kohdalla meni pieleen silloin, kun perustin sen: blogilla ei ollut konseptia. Lähdin Australiaan niin äkisti, etten ehtinyt miettiä loppuun asti, millä tavalla haluaisin kokemuksistani kirjoittaa. Esityö oli jäänyt tekemättä. Ja kun aloin taas kirjoittaa fiktiota, vanhat ideat eivät enää sopineet yhteen uusien kanssa. Niinpä aloitin koko homman alusta ja ryhdyin rakentamaan blogia nykyhetkestä käsin.

Lähdetään siitä, että kirjoittaminen sujuu nyt paremmin kuin kuuteen vuoteen. Luovuus on hallinnut elämääni täydellisesti siitä lähtien kun palasin Suomeen ja sen ote vain vahvistuu. Palaan aiheeseen lähitulevaisuudessa uudelleen, sillä se ansaitsee enemmän huomiota. Tänään haluan vain antaa jonkinlaisen käsityksen siitä mitä elämässäni tapahtuu tänä syksynä.

Tarina, jota tällä hetkellä työstän, on aina ollut minulle rakas ja vaivan arvoinen. Kuitenkin vasta elokuussa minulle todella valkeni kuinka kovasti haluan kirjoittaa sen. Elin koko kuukauden sellaisessa hurmiossa, etten tiennyt vastaavaa olevankaan. Se syttyi monesta asiasta yhtä aikaa: perheen ja ystävien läsnäolosta, mielenrauhasta, hyvästä kirjallisuudesta, uusista ideoista ja tietenkin kirjoittamisesta itsestään. Yhtäkkiä käsitin myös, kuinka paljon ympärilläni on ihmisiä jotka haluavat lukea tämän kirjan ja jotka uskovat että pystyn kirjoittamaan sen. Lopuksi huomasin olevani motivoituneempi kuin varmaan koskaan elämäni aikana. Syksyn alkajaisiksi halusin löytää vastauksen tähän kysymykseen: miten saan itseni istumaan alas ja kirjoittamaan tavoitteellisesti ja tehokkaasti niin kauan, että kirja on kustantajille lähetettävässä kunnossa?

Löysin inspiraatiota youtubesta, joka johdatti minut ensin kirjatubettajien pariin ja sitten NaNoWriMo-aiheisten videoiden ääreen. NaNoWriMo on lyhenne sanoista national novel writing month, ja tapahtumassa on kysymys juuri siitä itsestään: romaanin (tai ainakin suuren osan) kirjoittamisesta kuukaudessa. NaNoWriMo järjestetään vuosittain marraskuussa ja sen idea on yksinkertainen: valitse romaani ja kirjoita sitä 50 000 sanaa 30 päivässä. Tapahtumaan osallistuu satoja tuhansia ellei jopa miljoonia kirjoittajia ympäri maailmaa, ja tänä vuonna minä päätin olla yksi heistä. Päätös jännitti, koska noin suuren tekstimassan tuottaminen vaatii todella paljon itsekuria ja kykyä sulkea mielen ulkopuolelle kaikki muu paitsi kirjoittaminen. Olen iloinen rohkeudestani ja tunnen suunnatonta riemua ajatellessani, kuinka paljon pidemmällä kirjani on marraskuun jälkeen.   

Päätös oli selvästi oikea, sillä työskentelystäni on tullut sen ansiosta huomattavasti tehokkaampaa. Olen ryhtynyt luomaan itselleni aikataulua, kirjoittanut useita blogipostauksia, listannut ideoita, katsonut kymmenittäin kirjoittamiseen liittyviä youtube-videoita, käynyt kaksi erittäin tuottoisaa keskustelua ja totta kai kirjoittanut itse romaania. Minulla on kuitenkin paljon työtä tehtävänä ennen kuin olen NaNoWriMon vaatimassa vauhdissa. Näin ollen edessä häämöttävä koetus rytmittää päiviäni koko alkusyksyn ajan.

.

Syyskuussa minulla on kaksi isompaa päämäärää: 1) Kirjoittaa loppuun luvut, jotka ovat tällä hetkellä kesken ja 2) aktivoida kaikki kolme blogiani niin, ettei pitkiä blogitaukoja enää tule.

Syyskuussa haluan lisäksi...

• Kirjoittaa joka päivä
• Kasvattaa päivittäistä sanamäärää jatkuvasti, jotta pääsen mahdollisimman lähelle NaNoWriMon päivätahtia  (hiukan ylöspäin pyöristettynä 1700 sanaa/päivä)
• Kirjoittaa noin 15 000 sanaa (elokuun lopussa käsikirjoituksen pituus oli 15 649 sanaa. 30 000 sanan rajan saavuttaminen olisi siis valtava askel eteenpäin)
• Julkaista jokaisessa blogissa kerran viikossa
• Harjoitella NaNoWriMoa varten (aion kirjoittaa marraskuussa päiväkirjaa, jonka muotoista aion kokeilla jo syyskuussa. Aion myös harjoitella päivien rakentamisesta sellaisiksi kuin niiden olisi tarkoitus olla marraskuun alkaessa)
• Ideoida lokakuun postauksia

Tekemistä riittää, mutta uskon pystyväni tähän, koska motivaatio on vahva. Odotan tältä syksyltä paljon enemmän kuin olisin koskaan uskonut olevan mahdollista. Toivoin teille kaikille siellä ruudun takana samanlaista intoa <3 Lisää tarinaa viikon päästä! 

Postauksen kuvat ovat  tämän kesän otoksia hyvän ystävän mökiltä

Mitä seuraavaksi?

Uuden blogin aloittaminen on aina haaste. Vaikka olen tehnyt tämän jo monta kertaa aikaisemmin, kohtaan tässä vaiheessa joka kerta saman kysymyksen: ensimmäinen postaus on julkaistu, mitä nyt pitäisi tehdä? Kirjoittaisinko jotain itsestäni ja tästä hetkestä, keskittyisinkö tulevaisuuteen vai tekisinkö jotain ihan muuta?

Muutaman päivän pohdiskelun jälkeen päätin kirjoittaa tarkemmin tulevista Australian kuvioista, yleisestä fiiliksestä ja kertoa mitä blogissa on luvassa lähitulevaisuudessa.

Minne siis olen menossa?

Ensimmäinen määränpää Australiassa on rannikkokaupunki Bunbury, jossa minua odottaa viisihenkinen host-perhe ja au pairin elämä. Bunbury sijaitsee Länsi-Australian osavaltiossa 175 kilometriä Perthistä, osavaltion pääkaupungista etelään. Kirjoitan Bunburysta laajemmin myöhemmin, mutta mainittakoon nyt ainakin se, että kaupunki on kuuluisia muunmuassa delfiineistä.

Mikä on au pair?

Suurin osa suomalaisista varmaan tietää tämän, mutta kerrataan homman idea lyhyesti:

Au pair on nuori ihminen, joka asuu ulkomailla isäntäperheen kanssa, huolehtii perheen lapsista ja auttaa jokapäiväisissä kotitöissä. Työnkuva ja työaika vaihtelee, sillä jokainen perhe on erilainen ja kaikilla perheillä on erilaiset tarpeet, mutta pääpiirteittäin au pairin työ pyörii lasten ympärillä. Isäntäperhe tarjoaa au pairille vähintään majoituksen, ruuan ja pienen palkan, mutta pakettiin kuuluu mahdollisesti myös ilmainen nettiyhteys, puhelin/liittymä, kulkuväline (yleensä pyörä ja/tai auto) tai jotain muuta hyödyllistä.

Miltä nyt tuntuu?


Aika moni on jo kysynyt sitä. Mikä fiilis, jännittääkö, pelottaako, oletko innoissasi? Vastaus on joka kerta vähän erilainen ja jotenkin sekava, koska en tiedä miten kaiken pääni sisällä tapahtuvan mahduttaisi muutamaan lauseeseen. Nyt yritän kuitenkin avata sieluani vähän tarkemmin.

Voimakkain tunne on onnellisuus. Sellainen onnellisuus, joka täyttää mielen jokaisen sopukan ja hakkaa kehossa, joka päivä kovempaa. Olen onnellinen siitä, että yksi suurimmista unelmistani toteutuu vuosien odotuksen jälkeen. Olen onnellinen hostperheestäni ja siitä, että saan ihan kohta tavata kolme pientä poikaa. joista tulee uuden elämäni keskus. Olen onnellinen niin monesta asiasta, etten pysty niitä listaamaan.

Olen myös todella innoissani, tietenkin. Pääsen tutustumaan uuteen maahan, kulttuuriin ja elämäntyyliin, mikä on jännittävää ja valtavan inspiroivaa. Pääsen kokemaan ja kokeilemaan uusia asioita, tapaamaan uusia ihmisiä. Saan mahdollisuuden nähdä luontoa, jonka kaltaista en ole tuntenut koskaan aikaisemmin. Edessäni on suuri tuntematon, johon saan mahdollisuuden sukeltaa kokonaisvaltaisesti. Koko elämäni muuttuu, ja se tuntuu todella hyvältä.

Ei tämä kuitenkaan ihan helppoa ole. Suomeen jää paljon rakkaita ihmisiä, esimerkiksi äiti ja isäpuoli <3 Suomeen jää veli, hänen ihana tyttöystävänsä, eno, kummitäti, joukko muita sukulaisia ja paljon mahtavia, ihania ystäviä.

Hyvästien jättö ja näiden ihmisen välittömästä läheisyydestä luopuminen on ehdottomasti vaikein osuus tässä kaikessa. Olemme jakaneet niin paljon, sekä iloa että kyyneleitä. Tiedän, että tulen kaipaamaan heitä kaikkia monta kertaa, välillä varmasti niin kovasti että sattuu. Mutta tiedän myös, että he kaikki kulkevat mukanani kaikkialle, koska he asuvat sydämessäni. Tiedän, että he odottavat minua täällä sitten kun palaan.

Sanotaan, että jostain on luovuttava saadakseen jotain uutta ja että kaikkea ei voi saada tai pitää yhtäaikaa.

Minusta tuntuu, että vasta nyt ymmärrän, mitä se tarkoittaa. Nyt vasta alan käsittää, kuinka paljon erilaisia tunteita menneestä irrottaminen ja uuden vastaanottaminen voi herättää.

Miksi perustin matkablogin?

Matkablogi on sekin yksi uusi, tuntematon alue, jolle olen halunnut astua jo kauan. Haluan haastaa itseäni kirjoittajana ja kokea, millaista on kirjoittaa täysin uusista aiheista. Haluan tallentaa muistoni ja kokemukseni jonnekin ja jakaa australialaisen elämäni perheen, ystävien ja kaikkien muiden kiinnostuneiden kanssa. Toivon, että blogistani on apua myös muille, jotka suunnittelevat au pairiksi ryhtymistä tai Australiaan matkustamista.

Lähitulevaisuudessa on luvassa ainakin...

• muutama postaus edelliseltä ulkomaanmatkaltani Kanariansaarille
• jotain Australian vuoteen liittyvistä matkajärjestelyistä
• laajempi teksti blogin tarkoituksesta ja tulevasta sisällöstä
• tunnelmat lähtöpäivänä
• jotain muuta? 

Tässä kaikki tällä kertaa, nähdään taas parin päivän päästä! Jos mielessäsi on kysymyksiä, toiveita tai mitä tahansa muuta asiaa, jätä minulle kommentti :)