Nyt kun huhtikuun Camp NaNoWriMosta on jäljellä vajaa kolmasosa, tuntuu aiheelliselta vähän kerrata kuukauden kulkua. Niin kuin arvata saattaa, kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, mutta edistystä on tapahtunut.
Huhtikuuhun on mahtunut monenlaisia vaiheita. Ensimmäisellä viikolla kirjoittaminen ei sujunut ollenkaan. Olin kadottanut säännöllisen rytmin, mikä vaikeutti tekstin maailmaan uppoutumista. Samaan aikaan havaitsin puutteita juonisuunnitelmassani. Virheiden korjaaminen oli ehdottomasti oikea ratkaisu, mutta se vei paljon aikaa ja huomiota. Viikon kulku oli kaikin puolin räpiköintiä ryteikössä, joka täytyi siivota askelten tieltä.
Toisen viikon aikana sain juonisuunnitelman kuntoon ja tekstiä alkoi syntyä pienissä pätkissä. Upea viikonloppu Jyväskylässä kantoi pitkälle. Ryhdyin aktiivisesti tutustumaan uusiin kirjoittajakavereihini, teksteihin joita he työstävät ja mitä he niistä ajattelevat. Innostuin kirjoittamisesta jälleen vahvemmin.
Yhtäkkiä sekä tietokoneellani että puhelimessani oli uusi sovellus chattailua varten, liityin jäseneksi porukkamme omalle foorumille ja löysin itseni kääntämästä tekstinäytteitä englanniksi. Tämä on todella merkittävä muutos kirjoittamisen olosuhteissa: on aivan ihmeellistä tajuta, että elämääni on äkisti ilmaantunut joukko kirjoittavia ihmisiä. Että kuulun yhtäkkiä ryhmään, jonka jäsenet ovat kiinnostuneet juuri siitä persoonani osasta, jota olen tavalla tai toisella joutunut piilottelemaan ja hillitsemään lähes koko ikäni. "Kiitollinen" ei oikein riitä kuvailemaan tunteitani.
Kolmas viikko on ollut todellinen luomisen viikko. Olen kirjoittanut muunmuassa kaksi kohtausta, jotka kuuluvat koko matkani parhaimpiin. Olen myös saanut vihdoin selville, mitä kirjan puolivälissä tapahtuu. Tähän johti edeltävänä päivänä käyty keskustelu, jonka antia edelleen käsittelen. Mökkiläisistäni on tullut osa jokaista päivää. Vaihdamme satoja viestejä joka päivä, kaikkian vuorokaudenaikoina. Ajatuksia, tunteita, iloja, suruja, onnistumisia, vaikeuksia. Tekstipätkiä ja palautetta.
Eilisen päivän vietin kokonaa koneen ääressä. Työstin tekstiä, kirjasin ideoita, kuuntelin musiikkia. Tällaista täydellistä sukeltamista luovaan työhön en ole saanut kokea vuosiin. Euforinen kirjoittamisen tila jatkuu yhä.
Jos konkreettisista tavoitteista puhutaan, niin ne ovat muuttuneet kokonaan. Pudotin sanamäärätavoitteen ensin 15 000, sitten päätin että jos pääsen yli kymmenen tuhannen, se on loistava askel eteenpäin. Kokonaisuudessaan olen kirjoittanut nyt yli 35 000 sanaa. Juonen kehittelyssä ja ideoinnissa minulla oli ajallinen tavoite (60h), jonka uskon sittenkin saavuttavani. Tällä vauhdilla kirjan toisen neljänneksen tapahtumat ovat selvillä ja kohtauksiksi jaettuina kuukauden loppuun mennessä.
Tällaista kuuluu leirille. Reilun viikon päästä teen vielä koonnin koko kuukaudesta.
Uusi kirjoittamisen vuosi alkaa uudella kokemuksella: Camp NaNoWriMo -kuukaudella. Asetin tavoitteeksi 20 000 sanaa, mutta saatan joutua pudottamaan sitä. Kirjoittaminen ei ole oikein sujunut, minkä seurauksena olen pahasti jäljessä. Uskon kuitenkin löytäneeni ongelman ytimen: tutkin juonisuunnitelmaani ja huomasin useita kohtia, jotka eivät toimineet sellaisina kuin olin ajatellut. Nämä virheet todennäköisesti kummittelivat alitajunnassani ja tekivät kirjoittamisesta vaikeaa. Nyt kun olen korjannut ne, uskon sanojen virtaavan taas paremmin.
Toinen tärkeä tavoitteeni on tutustua mahdollisimman hyvin kirjoittajiin, jotka ovat kanssani samassa 'mökissä'. Olemme käyneet jo useita hyviä keskusteluja ja motivoineet toisiamme. On hyvä kokomus nähdä jonkun muunkin kamppailevan samojen vaikeuksien kanssa kuin minä, ja toisaalta ymmärtävän, kuinka suurta iloa pienetkin saavutukset saavat aikaan.
Kolmanneksi olen päättänyt tarttua kirjan toisen puoliskon ideointiin. Tiedän, miten kirja loppuu, mutta minkälaisten mutkien kautta... se on vielä monin kohdin hämärän peitossa. Ensimmäinen askel on täydentää kirjan toinen neljännes, jotta tiedän tarkalleen missä tapahtumat kulkevat puoleenvälin kohdalla. Toivon, että huhtikuun aikana tapahtuu selkeää edistystä. Jumitus saa nyt riittää.
Bloginkin varalle olen tehnyt joitakin suunnitelmia. Seuraavaksi kirjoitan jonkinlaisen kertomuksen Poets of the Fallin keikasta ja bändin paikasta elämässäni. Kokemus oli niin ainutlaatuinen, että se täytyy tallentaa sanalliseen muotoon. Poetsien muusikilla on myös erityinen vaikutus luovuuteeni, joten aihetta kannattaa käsitellä. Aion myös päivittää kirjoittamisen kulkua ja kirjoittaa ainakin yhdestä luovaan työhön liittyvästä aiheesta. Saa nähdä, mikä valikoituu lopulta käsiteltäväksi.
Vuosi sitten tänä päivänä ryhdyin jälleen työstämään romaania, joka on ollut osa minua niin kauan, etten juuri muista aikaa ilman sitä. Sillä hetkellä olin varma vain yhdestä asiasta: tällä kertaa veisin tämän loppuun asti, enkä lepäisi ennen kuin työ olisi tehty.
Elelin silloin Australiassa Port Hedlandissa, 15 000 asukkaan kaivoskaupungissa, josta seuraaviin sivistyskeskuksiin oli satojen kilometrien matka, jossa lämpötila nousi viikosta toiseen 35 asteeseen ja jonka tunnelma oli vähintääkin pysähtynyt. En ole toistaiseksi keksinyt, mikä herätti luovuuteni henkiin niissä olosuhteissa. Kysymys saattoi olla vain siitä, että mieleni kaipasi puuhaa virikkeettömässä ympäristössä. Tai sitten käynnissä oli syvällisempi prosessi, joka ehti sopivaan vaiheeseen juuri silloin. Niin tai näin, huhtikuun ensimmäisenä päivänä elämäni vaihtoi suuntaa.
Vuoden aikana tein päivittäin jotain tämän kirjan eteen. Jos en kirjoittanut, työskentelin juonen tai henkilöiden parissa, listasin uusia ideoita, kehittelin vanhoja eteenpäin tai etsin väsymättä vastauksia kysymyksiin, jotka olivat vielä ratkaisematta. Lähes yhtä paljon aikaa käytin luovuuden ruokkimiseen: lukemiseen, elokuvien ja tv-sarjojen ahmimiseen, musiikin kuuntelemiseen, ajatusten puhdistamiseen, inspiraation etsintään. Työtä riitti kokonaisen työpäivän verran, usein enemmänkin.
Tämä on ollut yhtä aikaa parasta ja erikoisinta aikaa elämässäni. Parasta siksi, että olen saanut jälleen yhteyden itseeni, kulkenut kohti suurinta unelmaani. Olen löytänyt itsestäni sen kahdeksanvuotiaan tytön, joka päätti kirjoittaa kirjoja; joka uskoi itseensä horjumatta ja tavoitteli unelmaansa pelottomana, vaikka ei tiennyt tulevaisuudesta mitään. Minussa on herännyt tahto taistella, eikä suinkaan vain itseni takia, vaan tarinan takia. Sen takia, että kirjoittamalla minulla on mahdollisuus jakaa jollekin toiselle samaa voimaa, jota kymmenet ja taas kymmenet romaanit ovat minulle antaneet. Erikoista eloni on ollut esimerkiksi siksi, että minun on täytynyt opetella vanhoja taitoja uudelleen samalla, kun harjoittelen uusia. Olen kokenut useita sellaisia tilanteita ja tunteita, jotka tunnistan aikaisemmilta aktiivisilta luovuuden kausilta, mutta niiden kokemisesta on kulunut niin pitkä aika että ne tuntuvat uusilta: olin ikään kuin unohtanut, mitä ihmisessä tapahtuu kirjoittamisen myötä. Mitä tämä ihan tarkalleen tarkoittaa, no - se on toisen päivän tarina. Tänään minulla on muuta asiaa.
Olisi mahdotonta kuvailla koko vuotta yhdessä tekstissä, mutta sen ytimen voi tiivistää kolmeen asiaan tai kokemukseen: onnellisuuteen, ihmeen kohtaamiseen ja kiitollisuuteen.
Jo se tosiasia, että kykenen taas kirjoittamaan, tekee minut niin onnelliseksi, etten tiennyt vastaavaa tunnetta edes olevan olemassa. Kirjoittaessani tunnen riemua, joka täyttää jokaisen soluni ja värittää kaikkia ajatuksiani. Tämä puhdas, riehakas ilo oli minulta piilossa vuosia, mutta nyt se virtaa minussa kuin vesi koskessa. Olen onnellinen myös siitä, kuinka paljon olen oppinut sekä kirjoittamisesta että itsestäni. Olen onnellinen jokaisesta haasteesta ja koetuksesta, jokaisesta voitetusta taistelusta.
Vuoteen on tietenkin mahtunut myös vaikeita vaiheita. Päiviä, jolloin olen tuntenut jääneeni jumiin tai olevani hukassa. Ajoittain olen pelännyt, että tämä loppuu, että en pystykään tähän, vieläkään. Joinakin päivinä olen hakannut mieleni ruvelle. On ollut unettomia öitä ja kirveleviä kyyneitä. Niihin tilanteisiin on liittynyt tuskaa ja epätoivoa, jotka olen kuitenkin voittanut joka kerta, Kerta toisensa jälkeen olen noussut kuopastani ja saanut tarinasta uudelleen kiinni ennen kuin luovuus katkeaa kokonaan. Silloin riemu voittaa, ja muistan miksi jaksan yrittää.
Kun näin tapahtuu, ymmärrän taas kertaalleen kuinka ison asian kanssa olen tekemisissä. Jos en välittäisi tästä koko sydämeni voimalla, jos en haluasi kirjoittaa koko sielullani, en kokisi tällaisia emotionaalisia ääripäitä. Jos en syvimmän epätoivonkin hetkellä uskoisi, että minut on luotu tätä työtä varten, olisin luovuttanut aikoja sitten. Luovan onnen ja tuskan tasapaino, se on aika kummallinen otus.
Kirjoittamiseen ja sen mukana kulkeviin ilmiöihin on aina liittynyt vahva ihmeen tunne. Tämän vuoden aikana se on noussut uudelle tasolle. Jatkuvasti huomaan hämmästyväni, yllättyväni tai ihmetteleväni jotakin siihen kuuluvaa asiaa: esimerkiksi tunnetta, flow-kokemusta tai prosessia jonka seurauksena ratkaisin jonkin ongelman tai sain idean, joka muuttaa koko tarinan suuntaa. On kaiken kaikkiaan ihmeellistä, kuinka paljon uutta materiaalia olen pystynyt vuodessa tuottamaan ja järjestämään. Edistys ei suinkaan koske ainoastaan tätä yhtä romaania, vaan myös sen jatko-osia. Olen melkein alusta lähtien nähnyt tarinan kirjasarjana, mutta tänään näen sen mahdollisuudet huomattavasti kirkkaammin kuin aikaisemmin. Olen innoissani siitä, mitä on tulossa ja mihin prosessi minua kuljettaa. Paras vaihe on vasta edessä.
Hallitsevin tunne nyt, kun olen päässyt tähän pisteeseen, on kiitollisuus. Olen kiitollinen ihmisistä, jotka ovat tavalla tai toisella olleet mukana tällä matkalla. Olen saanut huomata, kuinka monet ihmiset uskovat minuun ja ovat aidosti kiinnostuneita siitä, mitä romaanin kirjoittaminen oikeasti on. Monet luottavat kykyihini, vaikka eivät ole vielä saaneet minkäänlaista todistetta siitä, että tiedän mitä olen tekemässä. Minulla on iso joukko mahtavia ystäviä, jotka ovat pitäneet minua pinnalla, kannustaneet minua, haastaneet minua ja tukeneet minua lukemattomilla eri tavoilla. Yksi puhelu veljeni kanssa pelasti minut kerran monelta virheeltä. Äiti on jaksanut tuskastumatta seurata vierestä prosessia, jonka uskon ajoittain näyttävän varsin kummalliselta. Meren takana asustelee kaksi nuorta miestä, joilla on hyvin erityinen rooli tässä kaikessa. Instagram, blogit, youtube ja NaNoWriMo ovat tuoneet elämääni arvokkaita tuttavuuksia. Kaikilla näillä ihmisillä on minulle mittaamaton arvo.
Sotilaskielen vertauksin asian voi tiivistää näin: Olen tämän operaation kenraali, mutta en voittaisi yhtäkään taistelua ilman uskollisia sotilaitani. Kiitos, että olette rinnallani <3
Mitä seuraavaksi? Kirjoittaminen jatkuu Camp NaNoWriMon merkeissä. Perusidea on sama kuin marraskuussa, mutta lisänä osallistujat voivat koota virtuaalisen kirjoitusryhmän, "mökin", jonka jäsenten kanssa voi jakaa kirjoittamisen iloineen ja vaikeuksineen. Huhtikuun tavoitteeni on huimat 20 000 sanaa, joten tekemistä on. Palaan aiheeseen seuraavassa postauksessa vielä tällä viikolla (ellen joudu kirjoitusmanian kouriin ja unohda, että muukin maailma pyörii).
Vuodessa kertyi valtava määrä ajatuksia, jotka haluan vihdoin järjestää teksteiksi. Minulta on kysytty muunmuassa, miten prosessi toimii, mikä kirjoittamisessa on parasta, miten motivoin itseäni kirjoittamaan ja minkälainen merkitys musiikilla on työskentelyssäni. Tässä on aiheista vain murto-osa. Toivon, että avaamalla omia kokemuksiani voin auttaa muita kirjoittajia. Toivon myös, että aiheesta kiinnostuneet lukijat saavat uusia näkökulmia kirjallisuuteen ja ajattelevat ainakin kerran kirjaa lukiessaan työtä, intohimoa ja taitoa, joita kirjan kirjoittamiseen on tarvittu ja vuodatettu. Romaanin kirjoittaminen on monimutkainen prosessi, ja sen vaiheista riittää kerrottavaa. Ne, jotka ovat kiinnostuneita pohdinnoistani: pitäkää silmänne auki.
Nyt onkin jo kiire kirjoittamaan: 600 sanaa pitäisi ennen keskiyötä saada ulos mielen sopukoista. Katsotaan, kuinka kirjoittajan käy!
Marraskuu ja sen myötä NaNoWriMo ovat ohi. Opin kokemuksen aikana paljon muunmuassa siitä, mikä edistää luovaa työskentelyä ja mikä puolestaan tuhoaa sen. Kuukausi ei mennyt kaikilta osin lähellekään suunnitelmien mukaan, mutta ehkä niin oli tarkoitus. Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen marraskuun saavutuksiin: 10 000 sanaa kuukauden aikana on moninkertaisesti parempi tulos kuin edeltävinä kuukausina. Kirjoitan tarkemman koontipostauksen kokemuksistani lähipäivinä, mutta tänään keskityn joulukuun tavoitteisiin.
Joulukuussa tavoitteeni on...
Kirjoittaa joka päivä. Olen huomannut, että kuulun niihin kirjoittajiin, joille säännöllisyys on äärimmäisen tärkeää. Mitä enemmän vietän aikaa tarinan sisällä sitä paremmin sanat virtaavat. Pysyn paremmin oikeassa tunnelmassa. Yksittäinenkin välipäivä on aiheuttanut hankaluuksia, sillä yksi päivä johtaa helposti useampaan ja taas useampaan, minkä jälkeen kirjoittamisesta on vaikeaa saada uudelleen kiinni.
Kirjoittaa 20 000 sanaa. Olisi todella hienoa rikkoa 50 000 sanan raja vielä tämän vuoden puolella, ja siihen päästäkseni tarvitsen 20 000 sanaa. Se olisi melkoinen repäisy, mutta uskon sen olevan mahdollinen. Motivaatio on ainakin korkealla!
Kirjoittaa vähintään 4 lukua loppuun. Jos pääsen tavoitteeseeni sanamäärän osalta, valmiita lukuja on vuoden lopussa huomattavasti enemmän, mutta haluan olla maltillinen tämän tavoitteen suhteen. Hypin tekstin sisällä tyypillisesti todella paljon, joten on vaikea sanoa mihin joulukuun sanat todella menevät. Katsotaan!
Työstää outlinea eli juonisuunnitelmaa vähintään 60 tuntia kuukauden aikana. Saa nähdä kuinka pitkälle nuo tunnit riittävät. Työtä on paljon, sillä en edes tiedä vielä kaikkia kirjan tapahtumia. Päivityksiä luvassa myöhemmin!
Tehdä enemmän tutkimusta. Näitä aiheita riittääkin novelliksi saakka. Voisin kirjoittaa tästäkin erikseen... joskus.
Lukea 3 kirjaa. Lukujumi ei tahdo talttua millään, mutta aion yrittää silti. Julkaisen kirjablogin puolella postauksen joulukuun ja tammikuun lukemistosta, joten pysykää linjoilla ;)
Aikaisemmista kuukausista oppineena vähensin tavoitteitani huomattavasti, jotta keskittyisin olennaiseen ja välttyisin turhalta stressiltä. Päivitän tilannetta säännöllisesti vähän samaan tyyliin kuin marraskuussa. Seuraavan postauksen julkaisen todennäköisesti 7. päivänä. Nähdään silloin, nauttikaa joulun odotuksesta! <3
Ryhdyin kirjoittamaan tätä postausta alunperin aivan eri tavalla. Jossain vaiheessa päivää huomasin, että homma ei oikein toimi: tekstistä oli tulossa liian hajanainen eikä sen sisältö ollut sellaista kuin oikeasti halusin. Jätin blogin syrjään ja pohdin jonkin aikaa, mitä voisin tehdä asian korjaamiseksi.
Päätin jakaa postauksen aiheen mukaan niin, että käsittelen ensin kirjoittamista ja sen jälkeen muita päivän kulkuun liittyviä aiheita, esimerkiksi inspiraation ja ideoiden lähteitä tai jotain kirjoittamiseen liittyvää kysymystä. Katsotaan, miten tämä lähtee sujumaan.
"Mennäänkö hitaasti vai vielä hitaammin?"
Päivän ongelma: sanat eivät lähteneet virtaamaan millään. Osasin kyllä odottaa hidasta tahtia, koska en onnistunut edellisenä iltana päättämään, mihin kohtauksiin keskityn. Haahuilin aamupäivän edestakaisin eri vaihtoehtojen välillä ja kun lopulta sain jotain päätettyä, sanat juuttuivat jonnekin aivojeni ja näppäimistön väliin. Päivän saldoksi muodostui loppujen lopuksi tällainen:
12:30 - 13:00 -> 50 sanaa
14:30 - 16:00 -> 200 sanaa
18:00 - 19:00 -> 100 sanaa
22:30 - 23:00 - > 50 sanaa
Työstin päivän aikana lukuja 2, 4, 7 ja 8 satunnaisessa järjestyksessä. Aloitettuja kohtauksia kertyi varmasti ainakin kaksinkertainen määrä, mutta en päässyt yhdenkään kanssa alkua pidemmälle. Kohtaukset ovat kyllä mielenkiintoista jokainen: tärkeitä dialogeja, jännitteitä henkilöiden välillä, uusia vihjeitä... En vain pystynyt keskittymään mihinkään, minkä takia en saanut parempia tuloksia. 400 sanaa on kuitenkin parempi kuin ei yhtään.
Inspiraatiosta
Inspiraation lähteitä on lukemattomia, mutta keskityn aluksi "kolmeen suurimpaan" eli kirjallisuuteen, elokuviin/tv-sarjoihin ja musiikkiin. Torstain aikana pohdin erityisesti lukemisen
Lukeminen on todella tärkeä osa kirjoittamisprosessia. Lukeminen esimerkiksi...
auttaa pitämään luovan ajattelun käynnissä paremmin kuin mikään muu inspiraation lähde
auttaa selvittämään, mitä kirjallisuudessa on tehty, miten se on tehty ja mitä voisi vielä tehdä eri tavalla/paremmin
antaa ideoita siitä, minkälaisia kirjoja haluan kirjoittaa ja miksi
ohjaa tarkastelemaan omaa käsikirjoitusta lukijan näkökulmasta
saa innostumaan
hävittää murheet ja huolet
herättää ajatuksia ja tunteita, joita ei muuten tulisi välttämättä käsitelleeksi
Tässä on vain murto-osa siitä, millä tavalla lukeminen edistää kirjoittamista. Jokaisesta kohdasta voisi helposti kirjoittaa erillisen postauksen (ja joistakin varmasti kirjoitankin), enkä voi todellakaan korostaa kirjallisuuden merkitystä liikaa. Tänään jaan joitakin ajatuksia romaaneista, joita luen tällä hetkellä.
Luettavana ovat:
1) Prodigy - Marie Lu
Tämä on young adult dystopiaa ja trilogian toinen osa, joten en puhu siitä kovin yksityiskohtaisesti. Luin ensimmäisen osan (Legend) aikaisemmin tänä vuonna ja pidin siitä valtavasti! Jos kaipaat jännittävää luettavaa, älykkäitä ja mielenkiintoisia henkilöitä, toimintaa ja poliittisia kysymyksiä, suosittelen tarttumaan tähän trilogiaan. Kunhan saan arvion kirjoitettua, otan trilogian uudelleen puheeksi.
2) City of Heavenly Fire - Cassandra Clare
YA-fantasiaa, sarjan päätösosa. Spoilerivaaran takia jätän kommentoinnin tähän: kirjan alku on mahtava! <3 Kuvaukset ovat ehdottomasti Claren vahvuus, vaikka ne toisinaan venyvät aika pitkiksi. Jos kirjailijan tuotanto on vielä tuntematon, ota kohteeksesi City of Bones.
3) Harry Potter ja Feeniksin kilta - J.K.Rowling
Tätä ei tarvitse esitellä, kaikkihan te Potterit tiedätte! ;) Olen lukenut sarjaa uudelleen heinäkuusta lähtien ja tarkastellut erityisesti sitä, minkälainen rakenne tarinassa on sekä yksittäisten kirjojen että koko sarjan tasolla. Toinen piirre, johon olen kiinnittänyt ihailevaa huomiota, on ennakointi. Rowling on uskomattoman taitava viittaamaan tuleviin tapahtumiin ennalta ja sitomaan antamansa vihjeet toisiinsa. Kirjoitan tästä edemmän arvioiden yhteydessä, mutta tässä pari esimerkkiä:
1. Sarja on pullollaan hienovaraisia mainintoja yksityiskohdista, joilla on merkittävä tehtävä lopputuloksen kannalta. Esimerkiksi Voldemortin päiväkirja mainitaan aivan ohimennen jo ennen kuin saamme tietää, että se on Voldemortin päiväkirja (Salaisuuksien kammio). Kyseisen esineen syvin ydin puolestaan selviää Puoliverisessä prinssissä, mikä on erinomainen osoitus kirjailijan lahjakkuudesta: mitä pidemmälle sarjassa mennään sitä tiukemmin hän sitoo ensinäkemältä pieneltä tuntuvia tapahtumia laajoihin juonikaariin - ja tekee sen ilmiömäisen hyvin.
2. Paikat, jotka esitellään ensimmäisen kerran huolettomassa, jopa humoristisessa yhteydessä ja joilla on myöhemmin huomattavasti suurempi rooli juonenkuljetuksessa. Rowling tekee tämän toistuvasti pitkin sarjaa useiden eri sijaintien kanssa. Irveta, Iskunkiertokuja, tarvehuone, Kielletty metsä... Lista jatkuu ja jatkuu.
Voisin puhua loputtomasti siitä, mitä kaikkea kirjoittajat voivat oppia Rowlingilta, mutta jatkan aiheesta toisen kerran. Laitan tulevissa päiväkirjapostauksissa linkit arvioihin, kunhan saan ne ensin kirjoitettua.
Päivän biisi
Tälle päivälle oli todella vaikeaa valita omaa kappaletta, joten jaan sen sijaan yhden tarinan teemabiiseistä. Olen kuunnellut kyseistä kappaletta paljon sen ilmestymisestä lähtien, mutta se sai hiljattain lisämerkitystä. Pyörittelin mielessäni kahta uutta henkilöä, joiden kehittely on vasta alussa. Sitten tuli tämän kappaleen vuoro, ja kun nämä kaksi elementtiä yhdistyivät, mieleeni alkoi virrata uusia ideoita ja uudet henkilöt alkoivat saada huomattavasti selkeämmän muodon.
Perjantai 3.11.2017
Tästä päivästä ei jäänyt paljon kerrottavaa. Sitkeä päänsärky vaivasi koko päivän ja teki työskentelystä todella takkuilevaa. Kirjoitin satunnaisia pätkiä keskenkeräisiin kohtauksiin seuraavasti:
12:00 - 13:00 -> 100 sanaa
16:30 - 17:00 -> 150 sanaa
17:15 - 17:30 -> 60 sanaa
Ei hyvä. Pystyn paljon parempaankin. Olkoon tämä perjantai koko marraskuun huonoin päivä kirjoittamisen osalta!
Ajatuksia minulla sitten olikin runsaasti. Osuin musiikilliseen kultasuoneen, kun löysin tämän kappaleen:
Hurricane - 30 Seconds to Mars, niin. Kappaleen melodia ja rytmi osuu tämän romaanin sävyyn ja tunnelmaan todella hyvin, mutta sanoitus laittoi minussa jotain isoa liikkeelle. En tiedä vielä, mihin lukuun, kohtaukseen tai muuhun kokonaisuuteen biisi lopulta kiinnittyy, mutta kirjan soittolistalle se ehdottomasti pääsi. Tähän palataan vielä!
Mainitsin keskiviikkona, että kuuntelen aina musiikkia, kun kirjoitan. Musiikin avulla valmistaudun kirjoittamiseen ja etsin oikeaa taajuutta, oikeaa sävyä jolla kirjoittaa jokin tietty kohtaus tai luku. Musiikki myös auttaa ymmärtämään henkilöiden tunteita eri tilanteissa, joihin tarina heidät johdattaa. Jos olen esimerkiksi todella hyvällä tuulella ja minun täytyy kirjoittaa emotionaalisesti vaikeaa kohtausta, musiikki on tie oikeaan tunnelmaan. Joillakin artisteilla ja bändeillä on vahvempi vaikutus kuin toisilla, mutta se on toinen aihe se :D
Lopuksi vielä tilannepäivitys kolmannen päivän päättyessä: Sanoja kirjoitettu torstaina: 400
Kirjoittaminen ei sujunut syyskuussa ihan suunnitelmien mukaan. En todellakaan kirjoittanut joka päivä enkä ratkaissut ongelmia niin nopeasti kuin olisin halunnut. Syyskuu oli kuitenkin todella hyödyllinen kuukausi, joka opetti minulle uutta ja muistutti vanhoista viisauksista. Tässä postauksessa käsittelen tekemiäni virheitä ja sitä, miksi tarvitsin ne päästäkseni eteenpäin.
Mitä tapahtui?
Syyskuun ensimmäinen viikko oli todella hyvä. Kirjoitin sujuvasti, kokosin ideoita, sain muutamia uusiakin. Pääsin jopa aika pitkälle sellaisen kohtauksen kanssa, jonka kirjoittamista olin lykännyt jo kauan. Mutta kun eteen tuli tärkeä dialogi, jota en saanut millään toimimaan, jäin jumiin. Kokeilin useita kertoja saadakseni sanat taas virtaamaan: pidin taukoja, kävin kävelyllä, kuuntelin vaihtelevaa musiikkia, luin, lähestyin kohtausta eri näkökulmista ja niin edelleen. Mikään näistä ei auttanut. Flow katkesi enkä saanut kirjoitettua enää lainkaan.
Vasta noin kahden viikon rimpuilun jälkeen ymmärsin, että olin ajanut itseni umpikujaan. Laitoin tekstin syrjään ja tartuin toiseen tehtävään: ryhdyin laittamaan kirjan tapahtumia järjestykseen, jakamaan niitä lukuihin ja lopulta kohtauksiin. Merkitsin ensimmäiseksi merkittävimmät juonikohdat paikoilleen ja aloin sitten täyttää tilaa niiden välillä. Mitä pidemmälle juonisuunnitelma on edennyt sitä paremmin olen ymmärtänyt, mikä syyskuussa meni pieleen ja miksi. Listasin havaintojeni pohjalta neuvoja, joita aion tulevaisuudessa (ja erityisesti marraskuussa) noudattaa entistä tietoisemmin.
1. Ajattele pitkälle eteenpäin. Ja sitten vielä pidemmälle. Juonisuunnitelmat, kohtaukset, henkilökuvaus: mistä tahansa kirjoittamisen osa-alueesta onkaan kysymys, ei todellakaan haittaa, jos on hallussa runsaasti tietoa tulevasta ja jonkinlainen suunnitelma siitä, miten etenee. Erityisesti sellaisessa romaanissa, jonka rakenteeseen kuuluu runsaasti vihjeitä, paljastuksia ja juonenkäänteitä, tulevaisuuden juonirakenteiden tunteminen on äärimmäisen tärkeää. Huomasin, että minun oli todella vaikeaa kirjoittaa tiettyjä kohtauksia, koska en ollut miettinyt riittävän yksityiskohtaisesti, mihin niiden pitäisi johtaa. Kun aloin suunnata ajatuksiani aikasempaa kauemmas tulevaisuuteen, huomasin nopeasti että mittakaava kannattaa tuplata; jos kuvittelen, että voin kirjoittaa jonkun kohdan sitten kun tiedän viiden seuraavan luvun tapahtumat, tarvitsenkin oikeasti suunnitelman kymmentä lukua varten.
2. Tee päätöksiä etukäteen. Tämä voi tarkoittaa kaikenlaisia kirjoittamiseen liittyviä valintoja. Mitä lukua kirjoitan huomenna? Millä kohtauksella aloitan? Keskitynkö taukojen aikana lukemiseen vai elokuviin? Mittaanko edistymistäni sanamäärissä vai tunneissa? Mitä teen, jos suunnitelma A ei toimi? Hukkasin valtavasti aikaa pähkäilemällä, miten käytän seuraavan tunnin. Tällaiseen jahkailuun ei ole jatkuvasti varaa, jos haluan saada ensimmäisen luonnoksen joskus valmiiksi.
3. Kun tulee seinä vastaan, siirry välittömästi toiseen tehtävään. Tämä ei onnistunut, koska en ollut noudattanut edellisiä neuvoja. En ollut miettinyt tarkalleen mitä kohtausta tai lukua alan kirjoittaa, jos ensimmäinen suunnitelma ei toimi. Enkä todellakaan ollut kirjoittanut itselleni auki, mitä kaikkea itse asiassa täytyy tapahtua, jotta päästään pisteestä A pisteeseen B. Viivyttelin valintoja tehdessäni aivan turhan pitkään, mikä aiheutti ongelmia ihan yhtä paljon.
4. Varaa asioille enemmän aikaa kuin aluksi aioit. Luova työ vaatii itselleen enemmän tilaa kuin mikään muu mitä olen tehnyt. Usein on vaikeaa arvioida etukäteen, kuinka paljon aikaa kuluu mihinkin työvaiheeseen. Toisaalta kohtaan myös paljon yllättäviä haasteita: jokin josta kuvittelin selviäväni tunnissa, osoittautuukin viiden tunnin operaatioksi, enkä välttämättä tajua lainkaan minkä takia. Jos aikatauluni on liian tiukka, koko päivän suunnitelma menee pilalle. On siis parempi varata jokaiselle tehtävälle reilusti aikaaa.
5. Pidä tauko heti, kun se alkaa tuntua tarpeelliselta. Nopeiden reaktioiden ansiosta säästyy valtavasti aikaa, sillä ajoissa aloitetun tauon ei tarvitse olla kovin pitkä täyttääkseen tehtävänsä. Tauolla on myös enemmän tehoa, kun sen pitää heti.
6. Jaa ajatuksesi, tunteesi, ongelmasi ja saavutuksesi. Kun joku tietää, että kirjoitan ja seuraa edistymistäni, olen motivoituneempi voittamaan haasteet. Kirjoittamisen yhteydessä herää paljon tunteita ja ajatuksia, joita täytyy käsitellä muuallakin kuin oman pään sisällä. Kaiken kaikkiaan kirjoittaminen on todella vaikeaa, minkä takia on tärkeää nojata läheisiin ja luotettaviin ihmisiin. Monet ongelmat katoavat sillä sekunnilla, kun ne sanoo ääneen. Ja mitä saavutuksiin tulee, niiden merkityksen tiedostaa paremmin, jos niistä iloitsee jonkun muun kanssa.
7. Luota prosessiin. Kaikki edeltävät ovat jossain määrin yhteydessä tähän viimeiseen ohjeeseen. Suurin osa kirjoittamiseen liittyvästä toiminnasta on intuitiivista, vaikka työskentelyssä voi käyttää apuna kaikenlaisia säännönmukaisia tekniikoita. Luovuudella ei oikeastaan ole sääntöjä eikä se vahvistu mielen rajoittamisesta. Se on oikukas ja arvaamaton olento, jota voi ruokkia ja hoitaa mutta jota ei voi koskaan täysin hallita. Joka kerta kun sorrun yrittämään, palaan rytinällä ytimeen: prosessi on käynnissä joka hetki riippumatta minun teoistani, ajatuksistani ja uskomuksistani. Ja kaikki, minkä se on eteeni tuonut, on lopulta osoittautunut tärkeäksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Joten sitä on parasta seurata mukisematta, vaikka sitä ei ymmärtäisi juuri sillä hetkellä tai sen suunta olisi jokin muu kuin se, johon oman järkeni varassa olisin mennyt. Luota prosessiin, luota visioon, luota itseesi.
Niin. Mutkat voivat joskus auttaa matkalla enemmän kuin suora reitti. Toivottavasti näistä opeista on hyötyä sinullekin!
Siitä hetkestä lähtien kun päätin osallistua NaNoWriMoon olen tiennyt, että edessä on paljon työtä - todennäköisesti enemmän kuin koskaan ennen, jos luovasta kirjoittamisesta puhutaan. Aloin välittömästi tehdä listaa valmisteluista ja tehtävistä, joihin haluan päästä käsiksi syyskuun aikana. Olen tarttunut vasta pieneen osaan, jotta päivät eivät mene sähläämiseksi ja ehdin tottua uusiin rutiineihin. Tänään esittelen kuusi tehtävää, joiden avulla olen tähän mennessä valmistautunut marraskuun koetukseen.
1. Laskin kuinka monta sanaa pitäisi kirjoittaa, jotta 30 päivän aikana saa kasaan 50 000 sanaa. Tarkka luku on 1667 sanaa, mutta nostin sen 1700 sanaan, koska tasaluku on selkeämpi. Lisäksi sen voi jakaa kätevästi viiteen 340 sanan palaseen. Rakennan siis NaNoWriMo -päiväni viiden todennäköisesti tunnin mittaisen istunnon ja niiden välissä pidettävien taukojen ympärille.
2. Tein blogeilleni aikataulun. Tämä oli todella hyvä tehtävä, sillä aikataulu auttaa luomaan tasapainoa päiviin. Tällä hetkellä vasta harjoittelen aikataulun kanssa elämistä, mutta havaitsen sen hyödyt jo nyt.
3. Aloin asettaa yksityiskohtaisia tavoitteita. Totta puhuen opin tämän läksyn vasta hiljattain. Viimeisten viiden kuukauden aikana olen ymmärtänyt, että päästäkseni käyntiin tarvitsen säännöllisiä ja tarkkaan mietittyjä päämääriä. Ei esimerkiksi riitä, jos sanon itselleni "kirjoita tänään kaksi tuntia". Minun täytyy asettaa selkeä tavoite ja rajoittaa aikaa, jonka käytän kyseiseen tehtävään. Esimerkiksi "tänään minun täytyy kirjoittaa 200 sanaa tunnissa" toimii huomattavasti paremmin. En aina pysty saavuttamaan tavoitteitani, mutta jos minulla ei ole niitä lainkaan, en saa tehtyä juuri mitään,
4. Aloin kirjoittaa joka päivä. Kulkee käsi kädessä edellisen kanssa. Päivittäinen rytmi tekee ihmeitä kirjoittamiselle, ainakin minun kohdallani! Päivittäin kirjoittaminen on myös hyvä tapa harjoitella marraskuuta varten.
5. Seikkailut youtubessa - tunnista toiseen. Olen löytänyt paljon kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen liittyviä videoita, jotka ovat motivoineet minua valtavasti. Ne myös antavat toivoa: on hienoa nähdä jonkun jakavan samat ilot ja vastoinkäymiset. Videoilla voi lisäksi palkita itsensä jonkin saavutuksen jälkeen.
6. Lukeminen. En ole lukenut syyskuussa kovin paljon, koska kärsin edelleen lukujumista. Jokainen lukemiseen käytetty tunti on kuitenkin plussaa ja mahdollinen inspiraation lähde.
Jos kirjallisuus tai kirjoittaminen kiinnostavat, kannattaa tsekata nuo tubettajat. Kirjoitan heistä erikseen tulevaisuudessa, sillä he kaikki todellakin ansaitsevat sen. Nähdään viikon päästä!
Kun viisi kuukautta sitten julkaisin edellisen postaukseni, minulla ei ollut aavistustakaan kuinka merkittävästi elämäni ja mielenmaisemani sen jälkeen muuttuisivat. Eikä minulla taatusti ollut aikomustakaan olla bloggaamatta näin pitkään, taas. Blogi kuitenkin tarvitsi tuon tauon, jotta se saattoi herätä uudelleen henkiin.
Elämässäni on kaksi osaa, joita voi ehdottomasti sanoa seikkailuiksi: kirjoittajaksi kasvaminen ja Australia. Ensimmäiseksi mainittu on ollut käynnissä pyöreästi 17 vuotta. Tämän blogin oli tarkoitus keskittyä jälkimmäisen jakamiseen, mutta elämä päätti toisin.
Huhtikuussa Australia ja kirjoittaminen yhdistyivät yllättäen toisiinsa, kun aloin taas työstää romaanikäsikirjoitusta, jota en ollut saanut etenemään moneen vuoteen. Sen jälkeen kävi todella vaikeaksi kirjoittaa toisesta aiheesta mainitsematta toista (edellinen postaukseni Sielun ydinkertoo tästä tarkemmin). Samaan aikaan kuviot Australiassa mutkistuivat ja muuttuivat niin radikaalisti, että kaikki huomioni kiinnittyi siihen hetkeen jossa olin. Bloggaamisesta ei tullut kerta kaikkiaan mitään.
Pohdin tilannetta hartaasti ja päätin laittaa bloggaamisen syrjään ja miettiä rauhassa, miten kaksi hyvin erilaista teemaa voisi yhdistää toisiinsa. Kun minulla oli vapaa-aikaa, keskityin romaanin kirjoittamiseen ja lukemiseen.
Heinäkuussa palasin Suomeen ja mieleni alkoi kirkastua. Minulla oli enemmän aikaa ja energiaa, ja ennen kaikkea rauhaa laittaa ajatukseni järjestykseen. Ymmärsin nopeasti, mikä juuri tämän blogin kohdalla meni pieleen silloin, kun perustin sen: blogilla ei ollut konseptia. Lähdin Australiaan niin äkisti, etten ehtinyt miettiä loppuun asti, millä tavalla haluaisin kokemuksistani kirjoittaa. Esityö oli jäänyt tekemättä. Ja kun aloin taas kirjoittaa fiktiota, vanhat ideat eivät enää sopineet yhteen uusien kanssa. Niinpä aloitin koko homman alusta ja ryhdyin rakentamaan blogia nykyhetkestä käsin.
Lähdetään siitä, että kirjoittaminen sujuu nyt paremmin kuin kuuteen vuoteen. Luovuus on hallinnut elämääni täydellisesti siitä lähtien kun palasin Suomeen ja sen ote vain vahvistuu. Palaan aiheeseen lähitulevaisuudessa uudelleen, sillä se ansaitsee enemmän huomiota. Tänään haluan vain antaa jonkinlaisen käsityksen siitä mitä elämässäni tapahtuu tänä syksynä.
Tarina, jota tällä hetkellä työstän, on aina ollut minulle rakas ja vaivan arvoinen. Kuitenkin vasta elokuussa minulle todella valkeni kuinka kovasti haluan kirjoittaa sen. Elin koko kuukauden sellaisessa hurmiossa, etten tiennyt vastaavaa olevankaan. Se syttyi monesta asiasta yhtä aikaa: perheen ja ystävien läsnäolosta, mielenrauhasta, hyvästä kirjallisuudesta, uusista ideoista ja tietenkin kirjoittamisesta itsestään. Yhtäkkiä käsitin myös, kuinka paljon ympärilläni on ihmisiä jotka haluavat lukea tämän kirjan ja jotka uskovat että pystyn kirjoittamaan sen. Lopuksi huomasin olevani motivoituneempi kuin varmaan koskaan elämäni aikana. Syksyn alkajaisiksi halusin löytää vastauksen tähän kysymykseen: miten saan itseni istumaan alas ja kirjoittamaan tavoitteellisesti ja tehokkaasti niin kauan, että kirja on kustantajille lähetettävässä kunnossa?
Löysin inspiraatiota youtubesta, joka johdatti minut ensin kirjatubettajien pariin ja sitten NaNoWriMo-aiheisten videoiden ääreen. NaNoWriMo on lyhenne sanoista national novel writing month, ja tapahtumassa on kysymys juuri siitä itsestään: romaanin (tai ainakin suuren osan) kirjoittamisesta kuukaudessa. NaNoWriMo järjestetään vuosittain marraskuussa ja sen idea on yksinkertainen: valitse romaani ja kirjoita sitä 50 000 sanaa 30 päivässä. Tapahtumaan osallistuu satoja tuhansia ellei jopa miljoonia kirjoittajia ympäri maailmaa, ja tänä vuonna minä päätin olla yksi heistä. Päätös jännitti, koska noin suuren tekstimassan tuottaminen vaatii todella paljon itsekuria ja kykyä sulkea mielen ulkopuolelle kaikki muu paitsi kirjoittaminen. Olen iloinen rohkeudestani ja tunnen suunnatonta riemua ajatellessani, kuinka paljon pidemmällä kirjani on marraskuun jälkeen.
Päätös oli selvästi oikea, sillä työskentelystäni on tullut sen ansiosta huomattavasti tehokkaampaa. Olen ryhtynyt luomaan itselleni aikataulua, kirjoittanut useita blogipostauksia, listannut ideoita, katsonut kymmenittäin kirjoittamiseen liittyviä youtube-videoita, käynyt kaksi erittäin tuottoisaa keskustelua ja totta kai kirjoittanut itse romaania. Minulla on kuitenkin paljon työtä tehtävänä ennen kuin olen NaNoWriMon vaatimassa vauhdissa. Näin ollen edessä häämöttävä koetus rytmittää päiviäni koko alkusyksyn ajan.
.
Syyskuussa minulla on kaksi isompaa päämäärää: 1) Kirjoittaa loppuun luvut, jotka ovat tällä hetkellä kesken ja 2) aktivoida kaikki kolme blogiani niin, ettei pitkiä blogitaukoja enää tule.
Syyskuussa haluan lisäksi...
Kirjoittaa joka päivä
Kasvattaa päivittäistä sanamäärää jatkuvasti, jotta pääsen mahdollisimman lähelle NaNoWriMon päivätahtia (hiukan ylöspäin pyöristettynä 1700 sanaa/päivä)
Kirjoittaa noin 15 000 sanaa (elokuun lopussa käsikirjoituksen pituus oli 15 649 sanaa. 30 000 sanan rajan saavuttaminen olisi siis valtava askel eteenpäin)
Julkaista jokaisessa blogissa kerran viikossa
Harjoitella NaNoWriMoa varten (aion kirjoittaa marraskuussa päiväkirjaa, jonka muotoista aion kokeilla jo syyskuussa. Aion myös harjoitella päivien rakentamisesta sellaisiksi kuin niiden olisi tarkoitus olla marraskuun alkaessa)
Ideoida lokakuun postauksia
Tekemistä riittää, mutta uskon pystyväni tähän, koska motivaatio on vahva. Odotan tältä syksyltä paljon enemmän kuin olisin koskaan uskonut olevan mahdollista. Toivoin teille kaikille siellä ruudun takana samanlaista intoa <3 Lisää tarinaa viikon päästä!
Postauksen kuvat ovat tämän kesän otoksia hyvän ystävän mökiltä
